Limba Flex dildon erikoisuuksiin kuuluu sen varren muotoiltavuus. Tarkemmin sanoen sen varresta saa niin suoran tai käyrän kuin haluttaa ja joka mutkille. Vääntelyn jälkeen varsi myös jää siihen asentoon. Tämä ominaisuus on lupaa hyvää, sillä harvoin yksikään tuote on juuri oikean mallinen, ainakaan kaikille. Dildo on miellyttävän tuntuista mattapintaista silikonia, joka alkaa olla jo vakiomateriaali laadukkaammissa leluissa. Se on saumaton ja väriltään miellyttävän merensininen. Dildon pää muistuttaa vähän sormenpäätä ja on hyvin pehmeä. Muotoiltava varsi taas on hyvin jämäkkä ja tarjoilee kontrastia tuntumassaan. Kaiken kaikkiaan tämä kokonaisuudessaan 17,5cm pitkä dildo on hyvin solakka, halkaisijaltaan .vain. 3,2cm leveimmillään. Muotoiltava osuus on 13cm pitkä. Päässä on jalka, joka toimii imukupin tavoin tai kantana strapon-valjaissa. Kantansa ansiosta se sopii myös anaalikäyttöön. Muotoiltavuus ja monipuolinen rakenne lupailee hyvää käytettävyyden kannalta.

Ensimmäisellä kerralla dildo laitettiin valjaisiin, ja sen soveltuvuus peggingiin joutui testiin. Ohuen rakenteensa vuoksi sen sisään työntäminen oli hyvin helppoa. Valitettavasti sen pieni halkaisija ei omassa käytössämme ollut etu vaan dildoon tuntui olevan hyvin vaikeaa saada tuntumaa. Se ei pelkästään näyttänyt sormelta, vaan myös tavallaan tuntui siltä. Makuja on varmasti monia, mutta usein paksumpien dildojen kanssa on ollut helpompi löytää oikea kohta ja saada stimulaatio p-pisteelle. No, muutetaan kulmaa ja säädetään käyryyttä. Valitettavasti ei osu edelleenkään. Dildon kärkiosa ei taivu vaan on aina samassa asennossa. Se on myös hyvin kapea ja pehmeä, toisin kuin aiemmin hyviksi todetut dildot. Käyryyttä muutettiin suuntaan ja toiseen, kuten myös asentoa. Mutta ei tunnu osuvan ei. Säädettävyys on loistava ominaisuus, mutta pieni halkaisija ja kapea kärki vesitti omassa käytössä tämän edun. Ei oikein miellyttänyt näin.

Seuraavalla kerralla dildo lyötiin lasiseinään imukuppinsa varaan ja testaava osapuolikin vaihtui. Näin naisena innostuin, kun kerrankin testaukseen tuli hyvin taivuteltavissa oleva sauva. Ajattelin, että sillä saa varmasti tuntumaa g-pisteeseen. Pistin dildon kiinni kylpyhuoneen lasiseinään ja liukkarin kanssa työntelin itseäni sitä vasten. Aika jees.Tosin pidemmän päälle alkoi nousemaan samoja ongelmia kuin miehelläkin. Vääntelystä huolimatta dildoa ei saanut ihan optimaalisimpaan kulmaan, jotta olisin saanut sitä sormen tapaan osumaan kovaa g-pisteeseen. Ehkä pään pehmeyskin vaikutti. Toisaalta hyvää oli, että pää ei ainakaan tökkinyt kipeästi, kuten joskus dildoilla saattaa olla tapana. Lisäksi dildossa on sivussa muotoillut raidat, jotka alkoivat hinkkaamaan jossain vaiheessa ikävästi. Onneksi mieheni tuli pelastamaan ja sormetti minut ihanaan loppuun.

Toisella testikerrallani käyttelin sauvaa anaaliseksin aikana emättimessä. Siihen soveltui hyvin, imukuppiosasta sai hyvän otteen ja pehmeä pää jousti. En huomannut, että ensimmäisellä kerralla painaneet raidat olisivat tällä kertaa tuntuneet. Varsi tuntui vähän ehkä ohuelta, mutta ajoi asiansa. Helppo pestä ja käyttää, lunastanee jossain muodossaan paikkansa lelulaatikossamme!

Plussat:

Miinukset: