Niin oli taas postiin saapunut lähetys kaalimadolta. Nopeasti vaan pakettia noutamaan ja katsomaan mitä paketti tällä kertaa sisältää. Pahvilaatikon sisältä paljastuu tyylikäs musta laatikko ja testattavaksi olemme saaneet SOHIMI Bouncer - Eturauhaskiihoittimen lämpötoiminnolla. Bouncerin mukana tulee latausjohto ja se pitääkin ladata ennen käyttöä. Lisäksi mukana on paristolla toimiva kaukosäädin. Joten johto kiinni ja odottamaan ensi testiä.
Jo ensi kokeilulla pelkästään kädellä Sohimi Bouncer vaikuttaa mielenkiintoiselta, se tekee ikään kuin sormella lypsävää liikettä unohtamatta värinää ja lämpötoimintoa.
Moodeja löytyy kymmenen erilaista, hieronnan ja värinän saa halutessaan erikseen päälle. Lisäksi siitä löytyy värisevä "lärpäke" jonka voi asetella kivesten taakse tai peniksen varteen. Bouncer on hiljainen ja miellyttävää silikonia.
Itse tuotteen käytössä ainakin itselleni pieneksi ongelmaksi muodostui sen sisällä pysyminen. Vaatii melkein, että sen päällä istuu tai pitää toisella kädellä kiinni, ettei pääse luiskahtamaan ulos juuri parhaalla hetkellä. Meillä toimi, kun itse oli lähes istuma-asennossa ja vaimo ratsasti sylissä. Sitten kun sen saa pysymään paikallaan antaa se kyllä mukavia tuntemuksia ja oikeastaan kaikki ohjelmat ovat aika hyviä. Lämpö ja hierova liike antaa enemmän potkua kuin pelkkä monista eturauhaskiihottimista löytyvä värinä. Toimii erityisen hyvin, kun nainen on päällä.
Yhteenveto: